Minäkään en ole säästynyt puremalta. Jälleen muistaa, kuinka upeaa koiran kanssa touhuilu onkaan. Välillä menee vähän homma ylikin, ja huomaa viettäneensä kentällä tunnin tai kahden sijasta neljä. Toisaalta sitten on myös näitä päiviä, jolloin treenikärpäsen purema ei niin kovasti kutita, ja keskitymme vain ulkoiluun.
Yllättävän nopeasti kuitenkin saattaa treenaamisen ihanuus unohtua. Vaikka toisaalta muistaa sen olevan mukavaa, niin sen tunteen terävin kärki saattaa kummasti unohtuu pitkien taukojen aikana. Näin tuntuu käyvän minulle usein talvitaukoina. Toisaalta odottaa innolla lumien sulamista, jotta pääsisi treeneihin, mutta toisaalta sitten vajoaa siihen "ollaa-vaan"-arkeen ja tyytyy lenkkeilemään koirien kanssa. Jotain pientä treenintynkää toki tulee silloin tällöin otettua, mutta ne varsinaiset treenailut odottavat kenttien sulamista ja auringon paistetta.
Kun sitten vihdoin oikeasti kaivetaan se treenireppu kaapista ja riennetään kentälle, tuntuu kuin yhtäkkiä olisi löytänyt koko upean harrastuksen uudestaan. Koirien loistavat silmät ja innokkaat haukahdukset saavat auringon näyttämään vielä kirkkaammalta. Millään ei malttaisi tyytyä vain yhteen lajiin, vaan haluaa kokeilla vähän tottista, vähän agilityä - ja ehkä sen jäljenkin voisi ehtiä tehdä johonkin väliin. Vai pitäisikö sittenkin kokeilla muistaako koira vielä esineruudun?Kummallinen on tuo treenikärpänen, kun moista myrkkyä saa meihin koirahulluihin valutettua. Olen aivan vakuuttunut, että moisillä hyönteisillä on sopimus koirieni kanssa. Toisaalta treenikärpäsen huolin pureskelemaan minua koska vain... kunhan vain pentukuumekärpäset pysyvät kaukana! Niidenkin olen kuullut olevan liikenteessä...
