Epäpyhä tyytymättömyys

Helmikuu tuli ja meni, ilman ensimmäistäkään blogi-kirjoitusta. Jossain vaiheessa yritin vääntää jonkun tekstin, mutta totesin sitten, ettei runosuoni nyt ollenkaan syki, joten moinen tekele päätyi roskiin. Edelleenkin sisäinen tekstintuottoeditorini taitaa olla rikki. Katsotaan, josko nyt saisin kuitenkin jotain aikaiseksi.

Viime kuusta jäi mieleen vahvasti eri foorumeilla käydyt keskustelut ”hyvästä koirasta”. Asiaa lähestyttiin useista suunnista. Osassa mietittiin eri rodun soveltuvuutta omaan elämään, toisissa arvosteltiin eri rotujen ominaisuuksia – niin hyvässä kuin välillä pahassakin. Hyvä, että keskustelua käydään. Mielestäni juuri siksi meillä on useita eri rotuja, jotta jokaisella olisi mahdollisuus löytää niiden joukosta itselleen, tarpeisiinsa ja perheeseensä sopiva rotu.

Erityisen hienoa on, että ihmiset ovat alkaneet ymmärtää rotukoirien merkityksen nimenomaan luonteiden valossa. Enää ei rotukoiran pääfunktio ole automaattisesti pelkässä ulkonäössä. Ymmärretään, että jokaisella rodulla on omanlaisensa luonneprofiili. Tämän sisälle toki mahtuu monenmoisia yksilöitä, mutta pääpiirteittäin voidaan kuitenkin paljon arvella tulevan koiran luonteesta, kun rotu on tiedossa.

Koiran hankintaa pitäisi aina miettiä monelta suunnalta. Tämä on helppo kaikkien allekirjoittaa. Loppujen lopuksi pitäisi olla aika pitkä matka koiran hankkimisajatuksesta siihen, että se koira lopulta on saapunut perheeseen. Sopiiko perheeseemme koira? Onko meillä mahdollisuus huolehtia koirasta asianmukaisesti? Kuka hoitaa ja mitä? Onko sama mahdollisuus koiran pitoon vielä 10 vuoden päästä? Mitä koiran kanssa tehtäisiin? Mikä rotu? Miksi? Soveltuuko tuo rotu perheeseemme? Riittääkö taitomme tuon rotuisen koiran kasvattamiseen ja aikamme se tarpeiden tyydyttämiseen?...

Kun vihdoin ollaan päädytty niin pitkälle, että rotu on selvillä, niin alkaa toinen, vähintään yhtä työläs vaihe. Rotuun pitää tutustua hyvin, jotta voidaan varmistua valinnan olleen oikea. Rotuun tutustuminen on siksikin tärkeää, jotta osattaisiin arvioida eri yhdistelmiä ja kasvattajiakin.

Monessa kohdassa voi homma mennä pieleen. Jos päättää hieman oikoa, ja valita koira vain esim. maantieteellisen sijaintinsa perusteella (”kun naapurissa oli niin suloisia mustaterrierin pentuja”), on riski tyytymättömyyteen myöhemmin todella suuri.

Hurjan moni oikoo valitessaan kasvattajaa. Yleensä otetaan vain sieltä, mistä helpoiten saa. Helppoutta voi sitten olla monenlaista. Pentu saattaa olla sopivan lähellä tai syntynyt sopivaan ajankohtaan. Joskus jopa ale-hinta ratkaisee.

Kyllä näinkin voi koiransa hankkia. Itsekin tunnen useita näin toimineita, ja aivan tyytyväisiä koiran omistajia. Valitettavan usein kuitenkin törmää niihin ihmisiin, jotka eivät myöhemmin olekaan valintaansa tyytyväisiä.

Ehkä koira sairastuu johonkin perinnölliseen sairauteen. Kun aletaan tutkia asiaa tarkemmin, todetaan että kappas, no niinpä on lähisuvussakin useita samaan sairauteen sairastuneita. Ehkä petytään, kun kasvattajalta ei saadakaan neuvoja arkielämän koirapohdinta-aiheisiin. Kaverin koiran kasvattaja järjestää mukavia kasvattileirejä, mutta oma kasvattaja ei tunnu olevan ollenkaan kiinnostunut kasvateistaan… Toki voi olla toisin päinkin. Itse halusi VAIN sen koiran, mutta kasvattaja puuskuttaa koko ajan niskassa ja vaatii kuulla kuulumisia ja osallistumaan kaiken maailman kissan – tai tässä tapauksessa koiranristiäisiin.

Oma tarinansa on sitten laajemman mittakaavan pettymykset; rotupettymykset. Koiraharrastukset alkavat kiinnostaa, ja huomataan, ettei siitä perheen kiinanpalatsikoirasta nyt kuitenkaan oikein ole siihen agilityyn. Lenkkiseuraksi valittu bordercollie kyllä juoksee mukana lenkillä, mutta miksi tyhmä elukka jahtaa myös autoja ja tuhoaa kodin. Harmittaa kyllä sekin, kun whippet ei viihdykään pilkkiretkellä mukana tai nöffi pilaa mökkireissulla kaikkien uintihetket yrittäessään pelastaa ”hukkuvat”. Yllätyksenä voi tulla myös se, kuinka paljon syö tanskandoggi tai kuinka vaativaa voi olla maltankoiran turkin hoito.

Kun tällaisiin tyytymättömyyksiin törmää, tajuaa nopeasti mikä on mennyt pieleen. Alkujaankin ihminen on ottanut rodun miettimättä rotuvalintaansa tarpeeksi. On olemassa kuitenkin paljon petollisempaa tyytymättömyyttä…

Tällaisten tyytymättömien ihmisten kirjoituksia lukiessa, tulee helposti pahalle mielelle. He kirjoittavat omasta koirastaan tai yleisemmin koko rodusta erittäin negatiiviseen sävyyn. Unohdetaan, että vaikka joku rotu (tai yksilö) ei sopisi itselle, niin se ei tarkoita että rotu olisi yleisesti huono. Kaikki rodut eivät sovellu kaikille – ja näin kuuluukin asian olla.

Ikävintä asia on yksilötasolla. Kuinka ikävää onkaan koiran elää laumassa, jossa siihen ollaan koko ajan tyytymättömiä. Aina sen yritykset ovat riittämättömiä, sen teot vääriä ja toiminta epäsopivaa.

Usein tämän tyyppiseen tyytymättömyyteen törmää lähinnä harrastuskoirien omistajien parissa. Kun perheeseen otetaan ”vain lemmikkikoira”, sille ei aseteta kovin kummoisia vaatimuksia. Perhekoira hyväksytään sen luonteisena kuin se on. Jos se on vähän raisu, niin ok, ehkä se vanhemmiten siitä vähän rauhoittuu. Ujo koira hyväksytään ujona, itsenäinen itsenäisenä ja leikkimätön leikkimättömänä.

Kun ihminen alkaa harrastaa koiransa kanssa, astuu hän täysin omanlaiseensa maailmaan. Tämä koiramaailman puoli voi olla jotain äärettömän upeaa – yhteistyötä kahden lajin välillä. Valitettavasti se voi myös olla jotain todella ikävää – kunnianhimoa, jossa koirasta tulee ainoastaan harrastusväline, jonka ainoa tarkoitus on toimia nopeasti, täsmällisesti ja taidokkaasti, jotta ihminen voittaisi muiden nopeat, täsmälliset ja taidokkaat harrastusvälinekoirat.

Jos en muuta ole koirien kanssa eläessä oppinut, niin ainakin sen, että koira tekee aina ”oikein”. Ei ole koiran vika, jos ihminen ei ole osannut tai halunnut opettaa sitä toimimaan haluamallaan tavalla. Sekään ei ole koiran vika, jos ihminen epäloogisella tavalla käyttäytyessään pilaa koiran ja ihmisen välisen suhteen ja luottamuksen. Kaikista vähiten on koiran vika silloin, kun se alun alkaenkin on otettu täysin väärään perheeseen vain siksi, että ihminen ei ole vaivautunut ottamaan alun alkaenkaan selvää kyseisen koirarodun tarpeista, ominaisuuksista tai toimintatavoista.

Jokaisen rodun pohja on koira. Sitä koiraa on täysin mahdollista kouluttaa lähes niin pitkälle, kun omat rahkeet ja koiran pääasiassa fyysiset ominaisuudet antava periksi. Toki eri rotujen kohdalla pitää vetää vähän eri naruista – eikä kaikista koirista ole oppimaan ihan kaikkea, ihan yhtä nopeasti tai ihan yhtä viimeistellysti. Toisaalta jos ihminen pystyy opettamaan sammakon hyppimään paikasta A paikkaan B, linnun lentämään tietyn kokoista ympyrää tai ilveksen kulkemaan kolmella jalalla, niin lähtökohtaisesti ei pitäisi olla vaikeaa opettaa lemmikkikoiraa ymmärtämään yksinkertaisia peruskäskyjä.

Pääasiassa koirien oppimisesteiden syy on siellä hihnan toisessa päässä. Jos tutustuu hieman eläinten oppimispsykologiaan, ja tämän jälkeen tutustuu oman rotunsa vahvuuksiin (ja heikkouksiin), on erittäin hyvät eväät astua eteenpäin opettamisen ovesta. Siitä se työ vasta kuitenkin alkaa.

Rotuvalintaa tehdessä pitää ottaa huomioon monta asiaa. Harrastuskoiraa etsivän tulee huomioida ehkä vielä useampia asioita. Itsensä tunteminen auttaa paljon rotuvalinnankin kanssa. Äkkipikaisen, räiskähtelevän ihmisen ei ehkä kannata valita kovin pehmeää ja nöyrää rotua, ennen kuin on opetellut itse tietynlaista itsehillintää. Myöhemmin ainakaan ei ole reilua olla pettynyt koiraan siksi, että se nöyrän rodun edustajana ei kestänytkään epäloogisia ihmisen turhautumisräiskähtelyjä, kuten olisi kestänyt joku kovapäisemmän koirarodun yksilö. Toisaalta taas itsenäisen rodun yksilön valitseva ihminen ei saa myöhemmin pettyä siihen, että koira ei toimikaan yhtä herkkänä ihmiskäskyille kuin paimenkoira.

Loppujen lopuksi pettymys johonkin koirarotuun kertoo yleensä ainoastaan siitä, että oma rotuvalinta on mennyt pieleen. On erittäin itsekeskeistä huudella silloin foorumeilla jonkun rodun huonoutta. Jos joku rotu ei sovi itselle, se ei tarkoita sitä, että muidenkin tulisi jättää moinen kakka-rotu kuolemaan sukupuuttoon. Jokaiselle rodulle on ihmisensä. Näiden ihmisten oikeus on olla tyytyväisiä rotuunsa, eikä heidän tarvitse tuntea velvollisuutta puolustella valintaansa. (Sivuhuomautus: Poikkeus rodut, jotka on jalostettu sairaiksi.) 

Yksilötasolla pettymyksiä voi tulla aina silloin, kun asetetaan jotain odotuksia. Paljon voi ennakkotyötä tekemällä ennakoida, mutta loppujen lopuksi elävän olennon ottaessa pitää aina varautua siihen, että omat ennakko-odotukset eivät välttämättä tule täyttymään. Jos toivoo pystyvänsä harrastaa koiransa kanssa PK-lajeja, niin ei ehkä kannata ottaa pentua paukkuaroista vanhemmista. Jos kaipaat vain lemmikkikoiraa, niin se työlinjainen saksanpaimenkoira tuo lähes taatusti pettymyksen.

Koiran oikeus on tulla hyväksytyksi juuri sellaisena kuin se on. Jos koira ei täytäkään omia ennakko-odotuksia ja sovellu lajiin, johon ihminen olisi sen halunnut soveltuvan, tulee ihmisen hyväksyä asia ja valita uusi laji tämän koirayksilön mukaan. Jos ei siihen pysty, niin on reilumpaa etsiä koiralle uusi koti.

Kannattaa kuitenkin aina miettiä, onko kyse sittenkään koiran soveltuvuudesta tai ominaisuuksista. Yleisempi syy kuitenkin löytyy sieltä hihnan toisesta päästä. Usein eivät ohjaajan taidot vain vielä riitä (eikä ole halua sitä myöntää ja itseään kehittää). Valitettavan yleistä on myös se, että ohjaaja on tehnyt virheitä, jotka ovat heikentäneet tai jopa tuhonneet koiran ja ohjaajan välisen suhteen. Koiraharrastus on parityötä, eikä parityötä voi tehdä yksin.