Anteeksiantamaton virhe

Kun ihmisten kanssa keskustelee, niin tuntuu, että lähes kaikki ovat rehellisyyden ja avoimuuden kannalla. "Toki sairauksista ja vioista pitää puhua!" Monet kasvattajat myös vetoavat siihen, että he kertovat kyllä takuulla kaikki tietämänsä viat, sairaudet ym., kun vain soittaa ja kysyy. Tällä sitten lunastetaan avoimuuden kruunu.

Ehkä osa näistä kasvattajista todella näin toimiikin. Kysyttäessä saa vastauksia. Eri asia sitten on, osaako ihminen kysyä. On myös älytöntä olettaa, että jokainen kasvattaja soittelisi läpi esim. kaikki suunnitellut uroksen suvussa esiintyvien koirien kasvattajat. Eikä se edes riittäisi. Pitäisi soitella myös koirien tätien, enojen, serkkujen... omistajat läpi, mikäli noita sukulaisia olisi jalostukseen käytetty. Onhan kuitenkin tärkeää tietää, jos vaikka suunnitellun jalostusuroksen veljen jälkeläiset ovat sairastuneet johonkin perinnölliseen sairauteen.

Herää myös kysymys, muistavatko kasvattajat ulkoa joka ikisen kasvattinsa pienemmätkin ongelmat? Kun kasvatteja on kymmenien vuosien ajalta, yhteensä useita satojakin, niin helposti saattaa joku asia unohtua. Joko vahingossa, tai sitten ihan tahallisestikin. Tällaiseen pulmaan ratkaisuna toimii myös ylöskirjaaminen.

Edelleen peräänkuulutan kaikkia kasvattajia kirjaamaan kotisivuilleen ylös sairastuneet kasvattinsa. Suurempien kasvattajien kohdalla riittäisi sekin, jos kirjaisi ylös vaikka "tuoreimmat kasvatit" esim. viimeisen kymmenen vuoden ajalta.

Tässä kohtaa tulee sitten usein esille kasvattajien seuraava selitys. Ei voi kirjata, kun siihen ei ole lupia. Koirahan on myyty, kasvattajalla ei ole heidän mukaan oikeuksia koiran tietoja julkaista.

Enpä ole vielä kuullut kuin yhdestä ihmisestä, joka on kieltänyt oman koiransa tärkeiden sairaustietojen julkaisun. Tämänkin koiran kohdalla kasvattaja on kirjannut sivuilleen, "ei julkaisulupaa". Yksinkertaista, totta ja kertoo kuitenkin sellaiselle ihmiselle, jolle tieto on tärkeä, että jotain voi olla.

Yleisempiä ovat ongelmat toisin päin. Eipä ole yksi tai kaksi tapausta, jossa kasvattaja hyppii silmille, koiran omistajan kertoessa julkisesti oman koiransa terveys tai luonneongelmista. Monelle kasvattajalle oma kasvatti on jonkinlainen Pyhä lehmä, jonka puutteista ei todellakaan saa puhua ääneen. Ihminen, joka sellaiseen virheeseen syyllistyy, pyritään pudottamaan mahdollisimman nopeasti ruotuun.

Toki kasvattaja voi ja saa olla eri mieltä hieman kyseenalaisista diagnooseista tai varsinkin luonneongelmista. Siitä huolimatta meidän kasvattajien tulee ymmärtää se pelko ja ahdistus, johon koiran omistaja törmää, kun oma koira sairastuu tai käyttäytyy pelokkaasti / aggressiivisesti. Siinä kohden ei ole syyttelyiden tai syntipukkien etsimisen paikka. Moni kasvattaja lupaa olla kasvatin omistajan tukena koko koiran elämän ajan. Noissa tilanteissa lupaus punnitaan. Kasvatin sairastuttua tai käyttäytyessä "väärin", omistaja tarvitsee tukea ja neuvoja, ei syyttelyä.

Itse arvostan kovasti koirien omistajia, jotka uskaltavat rehellisesti kertoa koiriensa puutteista. Se ei tee koirasta vähemmän rakasta - usein itse asiassa päinvastoin. Usein kun koiran kanssa käydään läpi vaikeita asioita, tulee tällaisesta koirasta erityisen rakas.

On kuitenkin helppo ymmärtää koiranomistajia, jotka eivät uskalla kasvattajan päälletulon pelosta julkisesti omien koirien sairauksista puhua. Monelle ihmiselle kasvattaja on sen verran suuri auktoriteetti, että häntä on vaikea uhmata. Ehkä pelätään myös sitä, mitä vihastunut kasvattaja saisi aikaan. Ehkä hän levittää toisille kasvattajille valheellisia tietoja ja seuraavan koiran hankkiminen olisi hankalampaa?

Veikkaan kuitenkin, että suurin osa koiranomistajista ei tällaisia asioita edes pohdi. He eivät vain tule edes ajatelleeksi, että tieto "kotikoiran" sairastumisesta olisi jotenkin oleellinen. "Ei tämä ole jalostuskoira." Unohdetaan, että jokaisen koiran sairastuminen perinnölliseksi luokiteltavaan sairauteen, on kullanarvoinen tiedon murunen, kun taistellaan sairauksia vastaan. Sillä "kotikoiralla" on vanhempansa, sisaruksensa, sisarusten jälkeläisensä, tätinsä, setänsä... Kasvattajan on tärkeä tietää, mutta tärkeää on myös levittää tietoa ihan yleisesti kyseisen rodun piiriin.

Moni koiranomistaja arvostaa avoimuutta ja toivoo koiramaailmaan lisää rehellisyyttä. Tähän asti odottavat katseet on suunnattu meihin kasvattajiin. Näyttää siltä, että koiramaailma saa odottaa loputtomasti, mikäli odotetaan meidän kasvattajien tekevän asialle jotain - muutakin kuin kauniissa sanoissa. Pienen kourallisen pyrkimykset eivät riitä. Ehkä on aika suuremman koirakansan ottaa homma käsiinsä? Jokainen voi omalta osaltaan lisätä avoimuuden virtaa, pyytämällä esim. kasvattajaa laittamaan julkisesti kotisivuilleen oman koiran sairastuminen perinnölliseksi luokiteltuun sairauteen, lisäämällä Koiranettiin, mikäli oma koira on kuollut pois, kirjoittamalla esim. rotuyhdistyksen foorumille koiran sairastumisesta... Colliefoorumiltakin löytyy sairauslistoja, joihin voi tietoja käydä lisäämässä.

Varoitan kuitenkin, että tällainen toimintatapa on joidenkin kasvattajien mielestä anteeksiantamaton virhe. Kun menet astumaan tällaisen kasvattajan jaloille, niin saat sen kyllä huomata. Niinpä sinun on tehtävä valinta. Vaa'an toisessa päässä on kasvattajan viha - toisessa rehellisyyden ja avoimuuden kannattaminen, sekä oma halu auttaa rotua kehittymään terveempään suuntaan.