Epärehellinen koiranhankkija

Kasvattajilla on suuri vastuu pyrkiessään kasvattamaan rotumääritelmän mukaisia koiria, jotka ovat lisäksi terveitä ja myös henkisesti koiraystäväksi soveltuvia. Mikäli rotu on jalostettu "työkoiraksi", ja sen perimää edelleen pyritään kunnioittamaan esim. palveluskoiraominaisuuksia ylläpitämällä, rodun luonneominaisuuksien ylläpitäminen ja parantaminen on vielä laajempi tarina. Ulkonäköpuolen asiat on helppo omaksua ja hieman tutkimalla, jokainen pystyy nopeasti oppimaan, millainen on rotumääritelmän mukainen tämän rodun yksilö. Sen sijaan kun tarinaan astuu vielä luonne, joka suurimmalta osalta on myös ympäristön muokkaamaa, voi joskus olla todella hankala nähdä, mitä jokin koirayksilö on luonteellisesti sen kaiken ympäristön muokkauksen pohjalla.

Nyt en kuitenkaan ajatellut kirjoittaa näistä asioista. Tuntuu, että kasvattajien katselu suurennuslasin läpi ja kasvattajien arvostelu, on lähes puhki tuijotettu alue. Ei sillä, että se ei olisi tärkeää. Joskus on kuitenkin hyvä katsella myös kasvattajan näkökulmasta sinne toiseen suuntaan.

Suurin osa kasvattajista varmasti haluaa löytää kasvateilleen hyvät, vastuuntuntoiset kodit. Usein pieni huoli kalvaa vielä jonkun aikaa, pikkuisten lähtiessä maailmalle. Tuliko valittua oikein? Onko koti varmasti nyt sellainen, kun annettiin ymmärtää? Pidetäänkö pienestä hyvää huolta? Oliko ihmistuntemukseni oikeassa?

Nämä pienet pelot onneksi yleensä väistyvät nopeasti, kun uutisia pikkuisen kotiutumisesta alkaa kuulua. Uusien kotien pentuiloa on mahtava seurata. Tuntuu upealta, kun on saanut olla mukana tuottamassa perheelle tuota iloa, mitä uusi perheenjäsen tuo mukanaan.

Jos koirasta huolehditaan hyvin ja sitä rakastetaan, on tärkein asia toteutunut. Olettaisi, että tällöin kasvattaja voisi olla täysin tyytyväinen. Suurimmalta osalta näin voidaankin sanoa.

Nyt se kuuluisa MUTTA...

Pentua hakiessa on yleensä keskusteltu monista asioista. Ollaan tutustuttu puolin sun toisin sekä toisiimme, että toiveisiin. Kasvattaja on näiden keskustelujen avulla saanut mielikuvan, millainen perhe on kyseessä, ja millainen koira heille ehkä sopisi. Lisäksi perhe on ilmoittanut esim. toiveistaan koiraa kohtaan. Mikäli perhe etsii koirakaveria, jonka kanssa voisi myös harrastella jotain, kasvattaja miettii, mikä pennuista voisi tällaiseen touhuun soveltua. Jos perhettä kiinnostaa vaikkapa näyttelyt, kasvattaja katsoo pentueesta ulkonäöllisesti lupaavampiin pentuihin, valintaa tehdessään.

Kun sitten vaikka pentueen ulkonäöllisesti lupaavin pentu valikoituu näyttelykiinnostuneelle perheelle, joka on painottanut etsivänsä näyttelykoiraa, niin ymmärrettävästi pettymys kasvattajalla voi olla suuri, mikäli koiraa ei näyttelyihin koskaan viedä. Ehkä pennulla olisi ollut muitakin näyttelykiinnostuneita perheitä tarjolla, mutta lupauksiin luottaen kasvattajan valinta osui kuitenkin tähän perheeseen.

Tyypillinen tilanne on myös se, että perheellä on suuret suunnitelmat harrastaa koiran kanssa. Tämän takia valitaan pentulaatikosta ehkä aktiivisin, tai muuten tällaiseen touhuun lupaavin pentu. Loppujen lopuksi tilanteesta voi kärsiä kaikki osapuolet. Koira ei saa purkaa geenistöönsä kirjoitettua aktiviteettitarvettaan, ja purkaa sitä sitten epäsopiviin asioihin. Perhe on helisemässä liian aktiivisen koiran kanssa ja kasvattaja joutuu kuuntelemaan harmitusta, kun koira jälleen söi seinään reiän.

Elämäntilanteet voivat muuttua. On ihan ymmärrettävää, että pentua hankkiessa on suunnitelmia, jotka sitten eivät toteudukaan elämän vaihtaessa suuntaa. Perheeseen syntyy lapsi, eikä aikaa harrastamiselle olekaan. Perheenjäsen sairastuu, eikä jaksamista mihinkään ylimääräiseen ole. Töissä työnkuva muuttuu, ja aikaa ja jaksamista meneekin sinne suuntaan enemmän kuin pentua ottaessa tiedettiin... Onhan näitä...

Mikäli asiaan vaikuttaa tällaiset asiat, on kasvattajankin helppo ymmärtää, eikä harmitusta niin synny. Elämä vie, elämä kuljettaa...

Koiran hankkijoissa on kuitenkin ryhmä, joka saa kasvattajille aikaan paljon mielipahaa. Nämä ihmiset valehtelevat suut ja silmät täyteen, saadakseen pennun - ja joskus pentueesta juuri tietyn pennun. Mikäli kasvattaja etsii ulkonäöllisesti lupaavalle pennulle näyttelykiinnostunutta kotia, kertoo perhe etsivänsä juuri koiraa näyttelyihin. Mikäli pentu kaipaa aktiivista harrastuskotia, niin luettelo harrastamissuunnitelmista mitoitetaan sellaiseksi, mitä oletetaan kasvattajan haluavan kuulla.

Meiltä kasvattajilta odotetaan rehellisyyttä (hyvä niin), mutta harvemmin kuulee huudettavan koiran hankkijöiden rehellisyyden perään. Olen nähnyt jopa keskustelupalstoilla neuvottavan suoraan huijaamaan kasvattajaa. Eihän mitkään lupaukset ole sitovia ja kun pentu on ostettu, niin sen kanssa saa tehdä ihan mitä haluaa - tai olla tekemättä.

Kasvattajien kädet ovatkin avuttomasti sidottu näitä epärehellisiä ihmisiä vastaan. Kasvattajalla on oikeus päättää, kenelle kasvattinsa myy, mutta myynnin jälkeen vaikutusmahdollisuuksia ei enää ole. Periaatteessa Suomessa on sopimusvapaus, mutta kohtuuttomaksi katsottuja sopimuksia ei saa tehdä. Mikä on kohtuuton sopimus - senhän sitten määrittelee vasta oikeusistuin.

Näistä ihmisistä johtuen osa kasvattajista on tullut lähes vainoharhaisiksi. Pentukyselijät voivat törmätä siihen, että kasvattaja tuntuu epäilevän joka sanaa. Silloin voitte kiittää tätä ihmistyyppiä, joiden sana ei ole minkään arvoinen.

Nämä harrastus/näyttelylupaukset ovat kuitenkin minusta se "pienempi ongelma". Kuten aikaisemmin mainitsin, niin elämäntilanteet muuttuvat ja joskus muutos voi tapahtua ihan vain mielenkiinnonkohteissakin. Itse ainakin suhtaudun jokaiseen tällaiseen harrastuslupaukseen lähtökohtaisestikin jo vähän kevyemmin - ajatellen, että aika näyttää.

Jokainen meistä haluaa terveen koiran. Lähtökohtaisesti jokainen myös lähtee ajatuksesta, että kasvattajan pitää pyrkiä kasvattamaan terveitä koiria. Mikäli kasvattaja epäonnistuu tässä, niin pahimmillaan viidakko soi ja aamunkoitteessa ammutaan - ainakin kuvainnollisesti.

Kun koira sairastuu, koskettaa se syvästi niin perhettä, mutta myös kasvattajaa. Mikäli sairaus on perinnölliseksi luokiteltava, on ongelman laajuus joskus kasvattajalle suurempi, kun moni osaa kuvitella. Kasvattaja on saattanut kasvattaa omaa linjaansa huolellisesti parhaan tietonsa ja taitonsa mukaan. Hän tuntee sukutaulujen koirat todella hyvin, tietäen, mitä kukakin on jättänyt ja millaisia vahvuuksia ja heikkouksia ko. koiralla on / on ollut. Takana voi olla vuosikymmentenkin tietomäärät. Eikä vain sukutaulussa esiintyvistä koirista, vaan myös näiden sisaruksista, sisarpuolista jne.

Pahimmillaan tämä kaikki työ uhkaa hajota palasiksi, ja kasvattaja joutuu aloittamaan alusta. Sen lisäksi, että kasvattaja suree sairastunutta koirayksilöä ja murehtii perheen mukana, hän kantaa usein selässään myös taakkaa siitä, miten asian kanssa voi jatkaa - vai voiko.

Yksittäiset sairastumistapahtumat ovat yksittäisiä, eikä ole yleensä järkeä heittää välittömästi pois kaikkea sitä hyvääkin, joka on jo aikaansaatu. Pohdittavaksi tulee, missä kohtaa joku linja on syytä katkaista, ja milloin voidaan jalostusvalinnoilla vielä tehdä korjausliikkeitä ja välttää jatko-ongelmat. Toki asiaan vaikuttaa mm. sairauden vakavuus. Totuushan edelleen on, että jokaisen koirayksilön geenistössä on paljon virheitä. Näin ollen täysin geenistöltään "puhdasta" eläintä ei ole olemassakaan.

Jotta kasvattajat voisivat taistella perinnöllisiä sairauksia vastaan, voidaan se tehdä ainoastaan tiedon avulla. Jokaisella rotukoiran omistajalla on mielestäni suuri vastuu jakaa tätä tietoa. Ensin kasvattajalle, mutta myös yleisesti rodun piiriin. Jokainen rotukoira on jonkun rotukoiran jälkeläinen, sisar, serkku, täti/eno jne. Yksittäisiin tapauksiin on hyvä suhtautua yksittäisinä tapauksina, mutta mikäli jostain sukuhaarasta alkaa tulla enemmän tiettyä ongelmaa, on hyvä nämä tiedostaa, ja jalostusvalinnoilla huomioida. Ei niin, että kyseinen sukuhaara haudattaisiin (harvemmin niin radikaaliin toimenpiteeseen on pakko mennä), vaan huomioiden asia ja yhdistämällä näihin koiriin yksilöitä, joilla ei samaa ongelmaa ole tullut esiin.

Ymmärrettävästi pettymys ja haitta kasvattajalle voi olla suuri, mikäli koiran sairastuessa perinnölliseksi luokiteltavaan sairauteen, ei kasvattajalle ilmoiteta asiasta. Kasvattaja voi pahimmassa tapauksessa uusia yhdistelmän tai käyttää vakavasti sairastuneen koiran lähisukulaista tietämättä, minkä riskin kertaa. Tällaisessa tilanteessa on ymmärrettävää, että kasvattajaa harmittaa, mikäli koiran omistaja ei ole sairastumisesta hänelle ilmoittanut.

Kennelliitolla on oma ohjelma perinnöllisiä sairauksia vastaan (Pevisa). Osa roduista on Pevisan piirissä rotuyhdistysten halutessa seurata jonkun sairauden tilannetta ja pyrkiä vähentämään sen leviämistä rodussa. Yleisimpiä seurattavia sairauksia on lonkkanivel- ja kyynärniveldysplasia (="lonkka- ja kyynärvika") ja erilaiset silmäsairaudet. Erityisesti pikkuroduilla myös polvien tilannetta seurataan.

Pentua myydessä kasvattajat kertovat omassa rodussa esiintyvistä perinnöllisistä sairauksista. Silloin tulee puheeksi myös nämä Pevisassa olevat sairaudet, jotka kasvattaja toivoo koiralta aikuisena tutkittavan.

Esim. lonkkaniveldysplasia tutkitaan koiran aikuisiässä (rodusta riippuen aikaisintaan vuoden iässä) röntgenkuvaamalla koira. Nuori koira harvemmin "lonkkavikaansa" oireilee, ellei tilanne ole jo todella paha. Näin ollen tietoa saadaan vain kuvaamalla koira. Tiedoista on hyötyä sekä koiran yksilötasolla, että myös rodun tasolla.

Koiran kannalta on hyvä tietää, mikäli ongelmaa on. Näin voidaan hoitaa koiraa asian vaatimalla tavalla, mm. huolehtimalla oikeanlaisesta liikunnasta, huolehtimalla hyvästä lihasmassasta ja välttämällä niveliä rasittavaa ylipainoa erityisen tarkkaan, lisäämällä niveliä voitelevia nivelravinteita ruokavalioon, ja joissain tapauksissa jopa leikata koira ennen kuin tilanne pääsee pahenemaan. Näin saadaan koiran oireetonta aikaa lisättyä vuosia. Siinä vaiheessa kun oireet tulevat näkyviin, harvemmin on paljoa enää tehtävissä... Siinä vaiheessa pääasiallinen hoito on lähinnä kivunhoitoa.

Rodun kannalta tilanteen kartoittaminen on todella tärkeää. Mitä enemmän meillä on tietoa, sitä paremmin kasvattajat pystyvät sairauksia vastaan taistelemaan. Mikäli ainostaan jalostuskoirat tarkistetaan, on tietomäärä täysin riittämätön. Voihan olla, että kuvattu koira on pentusisaruksistaan ainoa oikeasti tutkittavan sairauden suhteen terve, ja muut, tutkimattomat ovat sairaita. Tällaisessa tilanteessa olisi todella tärkeää valita tälle terveellekin yksilölle tämän sairauden suhteen "vahvasukuinen puoliso" vähentämään riskiä.

Mitä vähemmän on tietoa, sitä epävarmemmalla pohjalla liikutaan. Näin ollen moni kasvattaja haluaa myydä kasvattinsa vain koteihin, jossa tämä ymmärretään, ja ollaan valmiita "kantamaan korsi kekoon" tiedon muodossa, ja näin auttamaan kasvattaijia taistelussa näitä sairauksia vastaan. Eli käytännössä halutaan etsiä koteja, jotka lupaavat tutkia koiransa aikuisena näiden sairauksien osalta.

Kuinka usein onkaan niin, että ne ihmiset, jotka eniten huutelevat rotukoirakasvattajien heikosta terveydellisesta kasvatuslaadusta, ovat niitä, jotka eivät pienelläkään eleellä auta rotua tutkimalla sitä omaa koiraansa. Tällainen käytös on mielestäni erittäin... sanoisin jopa tuomittavaa. Vielä jos kyseinen ihminen on ostotilanteessa luvannut koiransa kuvauttaa, syöden sitten sanansa, on syytä todella pohtia, kuka tässä yrittää tehdä oikein ja kuka ei.

Moni kasvattaja haluaakin nykyään tietää mahdollisista perheen aikaisemmista koirista. Mikäli tällöin selviää, että koiraa ei ole asianmukaisesti tutkittu rodun Pevisasairauksien osalta, voi varautua selittämään, miksi tätä perusasiaa ei ole tullut aikaisemman koiran kanssa hoidettua. Tiedän muutamien kasvattajien jopa tehneen periaatepäätöksen, että tällaisiin paikkoihin ei koiria myy. Ei, vaikka kuinka muuten olisi kivan tuntuinen koti tarjolla. Monella kasvattajalla kun ottajia pennuista on enemmän kuin pentuja.

Näin ollen tulevaisuudessa tämän asian laiminlyöminen voi johtaa siihen, että haluamastaan yhdistelmästä ei pentua tule saamaan. Toisaalta ymmärrettävä ajatuskuvio. Mikäli ihminen ei itse välitä rodun tulevaisuudesta sen vertaa, että hoitaisi (usein lupaavansa) perustutkimukset asianmukaisesti, niin miksi kasvattajan pitäisi ottaa riski siitä, että tämäkin koira jää tutkimatta?

Kasvattajat ovat nykyään myös todella vahvasti verkostuneita. Usein ennen pitkää epärehellisyys kostautuu. Vaikka valehtelemalla ja turhia lupaamalla saisi sen pennun nyt, niin seuraavan koiran kohdalla on voinut sana kiiriä, eikä halukkaita huijattavia kasvattajia enää löydy. Toki aina koiran saa jostain, mutta jatkossa voi olla niin, että pitää tyytyä ottamaan koira kasvattajalta, joka itsekään ei niin rodun terveydestä tai laadusta yleensäkään, ole kiinnostunut.

Lopuksi siis kannustan kaikkia liittymään taisteluun rotujen terveemmän tulevaisuuden puolesta. Ilman tietoa, meillä ei ole mahdollisuuksia.