Sotatannerko vain?

Uusi vuosi ja uudet kujeet...

Kummallisempia sanoja en osannut valita edes näinkään ison asian, kuin vastasyntyneen blogin ensisanoiksi. Saa siis kelvata.

Tätä kirjoittaessani ulkona paukkuu kuin sotatantereella. Jälleen osaa arvostaa sitä, ettei omat koirat pelkää paukkuja. Sääliksi käy ne tuhannet lemmikkieläimet, jotka tälläkin hetkellä piilottelevat sänkyjen alla ja tärisevät pelosta.

Nykyihminen vaatii lemmikkieläimiltä paljon enemmän kuin nyt esim. muutama sata vuotta sitten. Enää ei riitä se takapihanseisoja, jonka ainoa tehtävä on ilmoittaa pihaan tulevasta vieraasta. Kaupunkilaistunut ympäristö vaatii myös tiettyjä asioita lemmikeiltämme; tärkeimpänä asiana koiran vaarattomuus ja haittattomuus ympäristölle tilanteessa kuin tilanteessa. Koira joutuu monenlaisiin tilanteisiin, joihin se ei maaseudun rauhassa eläessään koskaan joutunut.

Toisaalta hyvinvointivaltiossa mahdollisuutemme tarjota lemmikeillemme helppo elämä on parantunut. Samalla kun näennäisesti elämä maailmassa helpottuu kehityksen myötä, henkinen pahoinvointi lisääntyy, joka näkyy mm. eläinten kaltoinkohteluna. Näitä ikäviä tapauksia olemme viime kuukausinakin joutuneet lukemaan aivan liikaa.

Koirankasvattajana kaikkien vaatimusten keskellä seilaaminen ei aina ole helppoa. Ihmisten vaatimukset ja odotukset ovat suuria. Vaatimuksia ei tule ainoastaan ulkopuolelta. Kasvattaja asettaa suuria vaatimuksia myös itselleen - ja niin toki pitääkin.

Olemme tottuneet vaatimaan maksamistamme palveluista ja tavaroista moitteettomuutta. Jos sitten koira ei olekaan täysin "ehjä" tai se ei sovellu mieleiseksemme "harrastusvälineeksi", osoittaa syyttävä sormi myyjään. Tässä ajatusmaailmassa unohdetaan se tosiasia, että koira on elävä olento. Vaikka kasvattajat parhaansa tekisivät, on viimeinen sana lopputuloksesta muualla kuin meidän käsissämme.

Nykyään koiria jalostetaan meriiteillä. Paljon kritiikkiä on saanut näyttelykoirajalostus, joissa vain näyttelytuloksilla on merkitystä. Pelätään, että siinä sertijalostuksessa unohdetaan olellisemmat asiat, kuten terveys ja luonne. Varmasti aiheellinenkin pelko monen kasvattajan työn kohdalla.

Toinen nouseva suunta on tämä harrastuskoirajalostaminen. En aina ole ihan varma, onko tämäkään se oikea suunta... Usein ääripää kuin ääripää johtaa ojasta allikkoon.

"Harrastuskoirakasvattajat" etsivät näyttäviä, nopeita ja "vietikkäitä" koiria jalostukseen. Ei siinä mitään, jos sattuu olemaan rotu jossa se peruspaketti (mm. hermot, luoksepäästävyys ja kovuus) ovat kunnossa. Valitettavasti kuitenkin suurella osalla roduista ei ole. Collie on tyyppiesimerkkinä rodusta, jolla ongelmia on paljon juuri perustuksissa! Emme voi alkaa täyttää koiraa noilla näyttävillä ominaisuuksilla, ennen kuin hermot (ja muut perusjutut) ovat vakaalla pohjalla. Jos näin teemme, saamme koiria joiden elämä ei vastaa nyky-yhteiskunnan niille laatimia vaatimuksia. Heikkohermoinen koira törmää aivan liikaa sille vaikeisiin tilanteisiin, eikä useinkaan niistä selviä. Pahimmillaan tällaisen koiran kanssa on mahdoton elää. Siinä ei auta vauhdikkaat agility-suoritukset, näyttävä pk-tottis tai hieno tittelirivistö - ei vaikka ne tittelit olisivat arvostettuja "käyttötitteleitä".

Yksi asia joka myös unohdetaan jalostuspuolelta, että se on askel kerrallaan otettavaa työtä. _Ei kasvattajilla ole_ sitä "täydellistä koiraa", jolle sitten haetaan se "täydellinen" puoliso. On pakko käyttää sitä vajavaista koiraa, jolla on monenlaisia puutteita. Eikä ne puutteet ole vain ulkonäköpuolella, vaikka miellellään ne puutteet sitten juuri sinne valitsisi, jos valita pitää.

Terveyspuolella ei saisi tehdä kompromissejä - ainakaan oleellisissa asioissa. Kompromissin voi tehdä vähäpitoisissa asioissa, jotka eivät koiran elämää haittaa (esim. collieilla crd). Jossain tapauksessa voi olla hyväksyttävää käyttää jopa sitä C-lonkkaista tai coloboma-silmäistä koiraa. Silloin vaaditaan jo kuitenkin kunnon perusteluja, sillä onhan collieissa niin paljon niitä näiden asioiden osalta terveitäkin koiria käytettävinä. Sen sijaan kovin hyväksyttävästi ei katsota jos jalostukseen käytetään parantumattomasti sairasta, oireilevaa koiraa; oli kyseessä sitten allergia tai vaikkapa epilepsia tai kilpirauhasen vajaatoiminta.

Luonnepuoli on se kaikista hankalin. Mukaan astuu mielipide-erot siitä, mikä sitten ensinnäkin on hyväluonteinen koira. Toisen mielestä hyväluonteinen on kiltti, ihmisille ystävällinen yksilö, joka ei häiritsevästi pelkää mitään. Toisen mielestä koiralla pitää olla tiettyjä ominaisuuksia, voidakseen pitää sitä hyväluonteisena. Kasvattajista löytyy ihmisiä, joiden mielestä dominoiva koira on ei-ei, ja kasvattajia, jotka pitävät samaa yksilöä vahvana valintana ("sillä on ominaisuuksia eikä ole mikään lälly"). Yksi hakee nopeaa ja vilkasta, toinen rauhallista ja helppoa.

Suuren suuri ongelma harrastuskoiraominaisuuksista puhuttaessa on se, että ihmiset puhuvat yleensä täysin eri kieltä. Termit voivat olla samoja, mutta kuitenkin puhumme eri asioista!

Otetaan esimerkiksi saalisvietti. Toiselle se on esim. patukan/rätin saalistamista suullaan ja tassuillaan. Toinen näkee asian laajemmin. Onko koira, joka kyllä syttyy leikkimään hyvin, mutta ei lähde liikkuvan pupun perään saalisviettinen? Entä jos koira ulkona saalistaisi kaikkea liikkuvaa, mutta ei halua tarttua suullaan patukkaan/rättiin - onko tällainen saalisviettinen. Mitä eroa on saalisvietillä ja riistavietillä?

Entä mitä on taistelutahto? Entä terävyys? Puhekielessä terävyydellä tarkoitetaan usein nopeasti ja vahvasti reagoivaa koiraa, luonnetestissä taas koiran halua/kykyä puolustaa itseään.

Ei siis ihme, että luonnepuolen asioissa puhuttaessa olemme usein ulkona kuin lumiukot. Eihän meillä ole edes täsmällistä yhteistä termistöä! Puhumattakaan että kaipaamme hyväluonteiselta koiralta usein jopa täysin vastakkaisia asioita.

Pienin askelein on kuitenkin edettävä. On hyväksyttävä se tosiasia, että jokaisessa koirassa on puutteensa, mutta pyrittävä samalla kohti rotumääritelmän luomaa ihannecollieta. Eikä vain ihannecollieta, vaan paljon laajemmassa mittakaavassa. Meidän tulisi pystyä jalostamaan tähän yhteiskuntaan sopivia hyviä lemmikkikoiria, joista on ihmisystävälleen paljon iloa niin kotona kuin yhteisissä harrastuksissakin.

Yksi kasvattaja ei yksistään pysty yhtään rotua kehittämään. Tarvitsemme yhteistyötä. Tässäkin kohden kuitenkin törmätään suuriin ongelmiin. Jokaisella kasvattajalla on oma ajatus siitä oikeanlaisesta colliesta, eikä nämä ajatukset useinkaan tunnu kohtaavan. Yritäpä siinä sitten kysellä mahdollisesta jalostusuroksesta! Ulkonäkö- ja terveyspuolelta vielä voidaan saada jonkinlainen yhtenäinen mielipide siitä, mikä uros on ukkojaan. Siinä vaiheessa kun aletaan miettiä luonneominaisuuksia, ollaankin sitten todella heikolla jäällä edellämainituista asioista(kin) johtuen.

Yhteistyö on vaikeaa myös eri koiraverilinjojen omistajien välillä olevien ristiriitojen takia.
"Tuo kasvattaa ihan surkeita koiria!",
"Et kai sinänyt SEN linjaista käytä!",
"Olen kuullut että siinä linjassa on sitä, tätä ja tuota..." (missäpä linjassa ei sairastuneitakin yksilöitä olisi?)

Mutta eipä hätää... Käytetään sitten jälleen kerran sitä "omaa" koiraa/kasvattia - tai vähintään sitten kaverin koiraa tai "oikean linjaista" urosta (mitäpä me sukusiitosasteista). Joskus toki se uros onkin ihan passeli valinta, mutta kapeakatseinen ajattelutapa jättää monia potenttiaalisia valintoja pois.

Välillä huomaa olevansa lasten hiekkalaatikolla, joissa henkilökemiat ja oma napa on huomattavasti tärkeämpiä asioita kuin koirankasvatus.

Sitten vielä tämä "avoimuus-kortti"! Jokainen voi käydä lukemassa Collieyhdisten foorumista, millaisen vastaanoton sai ajatus julkisesta avoimuudesta. Sieltä löytyy muutamiakin ketjuja avoimuus-aiheesta.

Sääliksi käy nuoria, aloittelevia kasvattajia. Heillä kun ei vielä ole vuosien varrelta kertynyttä tietomäärää ja listauksia esim. sairastuneista koirista. Itselläni tällä hetkellä listattuna on 600 sairastunutta/pikkuvikaista pk collieta, jotka minä ja ystäväni olemme keränneet vuosien mittaan eri julkaisuista, netistä ja ihan "suusta suusta"-tavoin. Nuoret kasvattajat eivät tällaisiin aarrearkkuihin pääse käsiksi, koska vastustus asioiden julkaisemiseksi yhteisessä tietokannassa on niin suurta. Hyviä syitä löytyy aina, jos vain syitä haluaa etsiä.

Kaikki tämä johtaa siihen, että kasvattaminen on välillä kovin sotaista puuhaa. Jokainen tuhertaa sitä omaa pientä (tai isoa) kasvatustyötään pienissä ympyröissään, heittäen välillä hajupommeja sinne toisiin leireihin. Kauan kasvattaneet nostavat itsensä jalustalle aloittelevien kasvattajien edessä. Aloittelevat kasvattajat katsovat nenänvartta pitkin niitä vanhoja kasvattajia, jotka ovat tehneet sitä ja tätä väärin. Näyttelyharrastajat tuhahtelevat rumille "käyttöcollieille" ja harrastuspainotteiset julistavat helvetin tulta näyttelyharrastajille, jotka pilaavat rodun luonteen ja terveyden. Tuontikoirien omistajat tuovat kaikkea rupua ja ongelmaa tuhoamaan Suomessa olevaa kantaa, ja tuontikoirien omistajat osoittavat sormella niitä, jotka eivät huolehdi uuden veren tuomisesta tänne pohjolaan. Tavalliset koiranomistajat heristävät nyrkkiään kun kasvattajat jalostavat tahallaan sairaita ja kaikin puolin viallisia koiria heidän riesakseen, ja kasvattajat huutavat suureen ääneen kuinka ihmiset pilaavat heidän työnsä tulokset eivätkä muutenkaan ymmärrä kasvattamisesta mitään.

Aah... Kuten huomaatte, koiramaailma on leppoisa paikka. Enköhän siis löydä blogiin jatkossakin jotain pureskeltavaa ja ajatusvirtaa koiramaailman ihmeellisyyksien tiimoilta. Tervetuloa seuraamaan ja kommentoimaan.