tiistai 11. tammikuuta 2011

Riski vai ei?

Kuinka helppoa onkaan tuomita toisten kasvattajien yhdistelmät. Tähän varmasti on syyllistynyt meistä suurin osa - vähintään mielen taholla.

Muiden kasvattajien kasvatustyön seuraaminen on tärkeää. Parhaimmillaan se voi antaa jopa uusia näkökantoja asiolle. Valitettavasti usein taitaa kuitenkin olla niin, että mieleemme nousee vain kysymys siitä, mikä idea tuollakin yhdistelmällä taas oli.

Ideoiden taakse näkee usein vain kasvattaja. Hän puurtaa sitä omaa työtään ja pyrkii kohti tavoitettaan. Mikä se tavoite sitten on - senkin on määritellyt jokainen kasvattaja itselleen aivan itse. Jos kasvattajan tuntee hyvin henkilökohtaisesti, voi hoksata yhdistelmän idean paremmin. Paperiin vilkaisemalla asia harvemmin avautuu.

Usein oletamme tietävämme enemmän kuin tiedämmekään. Olemme varmoja, että se ja se kasvattaja pyrkii hinnalla millä hyvällä ainoastaan kauniisiin näyttelyvoittajiin, toinen harrastuskoiriin ja kolmas ei pyri muuhun kuin laadun lisäämiseen. Toki voimme olla oikeassakin. Oli päämäärä sitten mikä tahansa, sen saavuttamiseksi tulisi ottaa huomioon monta asiaa.

Hurjan vaikea asia on huomioida kaikki tarvittavat asiat. Jälleen se koiran ulkokuoren arvioiminen on helpointa: tuolla yksilöllä kaunis ilme, tuolla upea turkki, tuolla kauniit korvat... Yksi helppo ratkaisu on myös käyttää jalostukseen vain tuloksekkaita koiria. Näitä tuloksia voivat olla niin näyttely-, koe- kuin luonnetestituloksetkin.

Mitä enemmän tietoa yritämme mahduttaa jalostuspäätösten taakse, sen vaikeammaksi homma menee.  Tuijottamalla yhteen (tai kahteen) asiaan, jää huomaamatta ehkä monta erittäin oleellista asiaa.

Haimanvajaatoiminta on rodussamme esiintyvä sairaus. Sairastuneita on arvioitu olevan vain pieni osa pk collie-kannasta (arviot vaihtelevat 1-2 % välillä). Vaikka periytymistapa on toistaiseksi vielä epäselvä, on kiistattomasti todettu, että periytyvästä sairaudesta on kyse.

Collieyhdistys on julkaissut Colliesanomissaan jo vuosia yhdistyksen tietoon tulleita sairastuneita koiria. Näin ollen tämän sairauden suhteen taidamme olla kaikkein vahvimmalla pohjalla, mitä tulee tiedon julkaisuun (lukuunottamatta KoiraNetissä julkaistuja sairauksia ja vikoja). Paljon varmasti on jäänyn haimanvajaatoimintaan sairastuneita koiria tiedottamatta omistajien taholta. Mahdollisia vääriäkin diagnooseja on saatettu tehdä - varsinkin ammoisina aikoina. Siitä huolimatta jokaisella kasvattajalla on kohtuu hyvä mahdollisuus kaivaa sairastuneita koiria tietoonsa ja tehdä seuraavaa hahmotustyötä.

 

Ohessa kolme erilaista sukutaulua, jotka nappasin Koiranetistä. Poistin tarkoituksella sukutauluista nimet tunnistettavuuden poistamiseksi. Kerron kuitenkin sen verran pohjatietoa, että kaksi sukutauluista on jonkin verran jalostukseen käytettyjen urosten, ja yksi otettu Haukotuksen Pehkot-pentue-sivulta.

Sukutaulussa harmaalla on merkitty tuontikoirat. Näiden kohdalta taustatieto on puutteellista sairauksien(kin) osalta. Vihreällä on merkitty koirat, joiden täyssisar on sairastunut haimanvajaatoimintaan. Oranssit pallurat taas kertovat kyseisen koiran sairaiden jälkeläisten määrän.

Jotta taulukkoa voitaisiin lukea järkevämmin, pitäisi mainita nimet. Onhan selvää, että mikäli jalostusuroksella on satoja jälkeläisiä, on mahdollisuus myös haimasairaisiin jälkeläisiin suurempi kuin pari narttua astuneella uroksella. Lisäksi pitää muistaa, että tällaisenään sukutaulut kertovat ainoastaan suorassa polvessa sairastuneet, eivätkä sivusuunnassa. Jotta pystyisimme hahmottamaan asiaa tarkemmin, meidän tulisi tarkistella myös esim. vanhempien ja isovanhempien sisarusten jälkeläisten sairaustilannetta.

Oleellista taulukkoja lukiessa on kiinnittää huomiota noihin vihreisiin ruutuihin. Sairas täyssisar on aina huomioitava asia jalostuksessa.

Emme voi jalostaa pelkkiä silmiä, lonkkia, ulkonäköä, luonnetestipisteitä, koetuloksia... Yhdistelmää suunniteltaessa kasvattajan tulisi huomioida hurjan monta asiaa. Riskitöntä pentuetta ei ole olemassa. Jokainen päättää itse, millaisen riskin on valmis ottamaan. Jokaisen koiran takaa tulee riskejä. Jokaisen koiran takana on sairastuneita sukulaiskoiria.

Valitettavan usein kuitenkin kasvattajan mielenkiinto kohdistuu vain yksittäisiin asioihin. Tällaisia kartottavia sukutauluja ei taida kaikki tehdä. Tai ehkä tekeekin? Jotkut ehkä vain ovat rohkeampia ottamaan riskejä vakavammissakin asioissa? Toivottavasti silloin kuitenkin tieto riskeistä menee myös pennunhankkijan tietoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ilmestyvät näkyviin vasta valvonnan läpikäytyään. (Huomioi siis pieni viive.)